In Vastasyntyneen kuvaus, Vauvakuvaus

Newborn kuvaus on itselleni kuvauksista merkityksellisin. On sanoin kuvaamattoman ihanaa tavata tuoreita perheitä ja vastasyntyneitä vauvoja ja saada heidät luokseni studiolle Helsingin Suutarilaan.

Tuntuu etuoikeutetulta olla mukana perheen ensipäivissä ja olla luomassa korvaamattomia muistoja, joiden merkitys kasvaa päivä päivältä. Valokuvien voima kiehtoo minua valtavasti, sillä kuvien avulla pääsemme palaamaan menneisiin hetkiin ja ikäänkuin elämään ne uudelleen. Valokuvat saavat esiin vahvoja tunteita ja muistamaan asioita, joita olemme saattaneet jo unohtaa.

Newborn kuvaus Studiolla Helsingissä

 

Voi Elina, täällä taas pyyhin silmäkulmistani kyyneleitä,

katsoin nyt nuo vastasyntyneen kuvat ja voi, olen aivan sanaton,

ihania, ihania, ihania, aivan jokainen kuva❤️❤️❤️😭❤️❤️❤️

Niin kauniita, otan koko gallerian, eihän noista voi yhtäkään kuvaa jättää pois,

kun ovat kaikki niin täydellisiä❤️❤️❤️Kiitos kiitos kiitos❤️❤️🙏

Olet niin taitava valokuvaaja ja kuinka oletkaan saanut ikuistettua kuviin juuri sen,

jonka haluan muistaa, ilon, onnen ja rakkauden❤️❤️❤️

(Yksi ihana asiakaspalaute viime vuodelta)

 

 

vastasyntyneen kuvaus studiolla

Haluan muistaa sinut
juuri sellaisena kun olit
silloin kun kohtasimme

 

Vastasyntyneen kuvauksessa vauva ja äiti

Miten ja milloin voin varata ajan newborn kuvaukseen?

Pääset alkuun laittamalla sähköpostia tai soittamalla minulle. Suosittelen olemaan yhteydessä viimeistään raskauden viimeisellä kolmanneksella, muta vaikka olisit jo myöhässä tästä teen parhaani, että löydän sinulle sopivan kuvausajan.

Odotuksen aikana varaan kuvausajan sinun perheellesi, mutta emme sovi vielä tarkkaa kuvauspäivää vaan lopullinen päivä lyödään lukkoon vauvan syntymän jälkeen.

newborn kuvaus Helsinki

Milloin vastasyntyneen kuvat otetaan?

Itse pyrin kuvaamaan kaikki vastasyntyneet vauvat 4-10 päivän ikäisinä syntymästä. Toki kuvausajankohtaan vaikuttaa äidin sekä vauvan vointi.

Miksi sitten suosin juuri tätä ajankohtaa on syynä se, että vauvat ovat ensi päivinä uneliaampia ja viihtyvät hyvin sykkyräisissä asennoissa. Vastasyntyneen olemus alkaa myös muuttua pian ja 1 viikon ikäinen vauva onkin jo hyvin eri näköinen kuin 4 viikon ikäinen vauva.

Vastasyntyneen kuvaus studiolla

Suosittelen itse lähes aina studiokuvausta, sillä siellä on hyvät olosuhteet vauvakuvausta ajatellen ja voin laittaa sinne sinulle ja perheellesi kaiken valmiiksi. Kun saavutte paikalle, otan vauvan syliini, riisun hänen vaatteet lämmitetyssä studiossa ja käärin hänet aluksi kapaloon, jossa vauvalla on hyvä ja turvallinen olla.

Tämän jälkeen kuvaus voi alkaa. Aikaa kannattaa varata 2,5h-4h tuntia, jotta meidän ei tarvitse kiirehtiä. Kuvaan aina vauvantahtisesti ja sinulla onkin aina aikaa imettää/ syöttää vauvasi kiirettä. Jos kuvauksissa on mukana sisaruksia niin ehdottomasti haluan heidätkin mukaan kuviin. Katson tilanteen mukaan, missä vaiheessa otan sisaruksen/ sisarukset mukaan kuviin. Toiset lapset on parasta kuvata vauvan kanssa heti kuvauksen alussa, kun he jaksavat parhaiten kestittyä ja toiset lapset tarvitsevat aikaa ja haluavat hetken seurata työskentelyäni ennen kuin haluavat tulla mukaan kuviin.

Sillä aikaa kun minä kuvaan vauvaasi sinä saat istahtaa alas mukavasti sohvalle, nauttia kupin kuumaa ja hengähtää. Pyydän kuvauksen aikana muutaman kerran vanhempia mukaan. Tyypillisesti kuvaan koko perhettä, sisaruksia, äitiä vauvan kanssa, isää vauvan kanssa sekä pelkästään vastasyntynyttä vauvaa. Useimmiten olen kuvannut myös sisarusta erikseen, sillä haluan huomioida hänet myös omana itsenään kuvauksen aikana. Käytän myös vanhempien käsiä kuvauksessa, sillä se tuo vauvan pienuuden esiin ihanalla tavalla.

Vastasyntyneen valokuvaus studiolla mukana vauva ja äiti

Vauvan pienet varpaat ja vanhempien kädet

Lähes jokaisen äiti miettii omaa ulkonäköään ja oloaan heti synnytyksen jälkeen ja ymmärränkin tämän erityisen hyvin. Vaikka et olisi parhaimmillasi, suosittelen kuitenkin aina osallistumaan kuviin. Sillä uskon, että näistä koko perheen yhteisistä kuvista tulee lopulta kaikista rakkaimpia. Jos kuvaukseen lähteminen vauvan kanssa on vienyt yllättävän paljon aikaa ja et ole itse ehtinyt laittautua, voit hyvin valmistautua kuvaukseen myös studiolla.

Kuvaustyylini on luonnollinen ja ajaton, jossa pääosassa on vauvasi ja teidän perhe. Studiolta löytyy vähän rekvisiittaa kuten pieniä myssyjä, mitä toisinaan käytämme vanhempien toiveiden mukaan.

Vastasyntynyt vauva äidin sylissä

Kuvauksen jälkeen

Vastasyntyneen kuvauksen päätyttyä saa vauva vaattensa takaisin ja pääsen näyttämään sinulle mitä ihania kuvatuoteita saat kauttani tilattua. Halutessasi voimme varata tätä varten myös erillisen suunnitteluajan, jossa näytän sinulle eri vaihtoehtoja ja autan valitsemaan mieluisat kuvatuotteet.

Varaan itselleni kuvien viimeistelyyn 2-5 viikkoa. Teen kyllä kaikki kuvat mahdollisimman nopeasti, sillä tiedän miten paljon niitä odotat, mutta jos esim. sairastun/ lapseni ovat sairaana minun ei tarvitse potea huonoa omatuntua siitä, että kuvat ovat myöhässä sovitusta aikataulusta.

Kun kuvat ovat viimeistelty toimitan sinulle monipuolisen kuvagallerian, josta sinä pääset valitsemaan suosikkikuvasi. Halutessasi sinulla on aina mahdollisuus lunastaa myös kaikki gallerian kuvat itsellesi.

Minulle on tärkeää, ettet murehdi kuvauksen onnistumisesta, etkä varsinkaan siitä, että nukkuuko vauvasi vai ei. Olen valokuvannut vastasyntyneitä vauvoja jo viiden vuoden ajan, jonka aikana olen kerännyt takataskuuni monen monta tapaa, jonka avulla kuvaus soljuu mukavasti eteenpäin. Näiden ainutkertaisten hetkien ikuistaminen on minun työtäni ja toivonkin, että voit täysin luottaa minuun. Voin luvata sinulle, että tulette saamaan kauttani upeat kuvamuistot perheenne ensipäivistä.

Vastasyntynyt vauva äidin sylissä studiolla Helsingin Suutarilassa

 

Jos haluat juuri minun ikuistavan sinun perheesi tärkeimmät hetket, otathan yhteyttä niin jutellaan lisää.

 

Kuullan pian!

 -Elina

 

 

Pääset näkemään viimeisimmät kuvani instagram tililtäni

Löydät lisää tietoa vastasyntyneen kuvauksesta tästä

Recommended Posts
Ota yhteyttä

Emme ole juuri nyt tavoitettavissa, mutta laitathan sähköpostia. Palaamme asiaan mahdollisemman pian.

0

Start typing and press Enter to search

Studio Helsingin Suutarilassa